Meikittömän ja huolettoman viikkoni aikana olen todennut myös yhden ikävän asian, olen tottunut taas joka aamu hutaisemaan hiukset ponnarille ja otsatukan pinneillä pois kasvoilta. Se on tylsää! Olen laiska kähertäjä ja hiusmallin valinta tuottaa minulle aina päänvaivaa, sillä se ei saa vaatia liikaa vaivaa. Suoristusraudalla jaksan arkiaamulla käydä läpi lähinnä otsatukan ja muotoilutuotteiden täytyy olla riittävän helppokäyttöisiä. Kampaajallekin muistan mennä liian harvoin, joten leikkaus ei saa näyttää heti auttamattoman ylikasvaneelta.
Vaikka ensimmäiset 20 vuotta elämästäni kulutin samassa kampauksessa olen sen jälkeen ehtinyt kokeilla useampaa eri polkkaa ja poikatukkaa, ruskeaa ja vaaleaa, unohtamatta mohikaanihairahdusta ja epäonnistunutta bitter chocolatea, joka osoittautui mustaksi, eli aivan vääräksi väriksi tällaiselle kalkkilaivan kapteenille. Nyt oma väri on ja pysyy, sen verran huono olen juurikasvuista huolehtimaan.
 |
| Kahdenkymmenen vuoden kasvatus |
Itse en tohdi lyhentää edes otsatukkaani ja vaikka äiti leikkasikin hiuksiani pari vuosikymmentä olen todennut, että suku saattaa olla leikkausasioissakin se pahin, siskoni kun kyni sen epäonnisen mohikaanini joskus liian lyhyeksi ja näytin lähinnä surulliselta ananakselta. Jokaisella toki oma kauneuskäsityksensä, mutta tuolloin päädyin lukittautumaan vessaan poraamaan. Kynitty pää yhdistettynä huvipuistokesän metrilakukiloihin kun ei ollut se paras lookkini. Tapauksen jälkeen siskoni vaihtoi pestin hovikampaajasta vain hovi-kulmakarvojen-nyppijäksi. Hyvä niin, siihen hänellä on sentään koulutus.
 |
| Ananastukka |
Siilitukan jälkeen olenkin antanut hiusteni kasvaa ja jo parin vuoden ajan olen saanut ne ponnarillekin. Rakastan hiustyylisivuilla surffailua ja ehdottelen joskus jopa turhan hanakasti erityisesti miespuolisille ystäville uusia leikkauksia, itse kun en enää tahdo poikatukkaa kokeilla. Oman hiustyylin löytäminen onkin sitten hankalampaa.
Haaveenani ovat jo pitkään olleet ihanat lapaluihin ulottuvat kiharat. Piikkisuora tukkani vaatisi kuitenkin jatkuvaa käherrystä ja olenkin aina kesken kasvatusprojektini kipittänyt parturin pakeille. Poninhännälle ulottuvat hiukset ovat äärimmäisen käytännölliset, mutta useimmiten kiinni. Talvella hattu painaa kampauksen lättään ja kesällä avoimet hiukset hiostavat niskaa, kätevää ja yksinkertaisen kaunista, mutta pahimmillaan tylsää. Ponnaria vältellen olen usein lyhentänyt hiukseni juuri, kun ne ovat alkaneet kasvaa.
 |
| Nykyinen polkka |
Nyt kun olen viimein löytänyt kampaajan, jonka pakeille uskaltaudun uudestaankin, olisi ahkerampaa ylläpitoa vaativa kampaus mahdollinen, mutta olen alkanut taas haaveilla, että hiukseni saisivat sen verran lisää pituutta, että niihin voisi väkerrellä muitakin hauskoja kampauksia kuin eri korkeudella olevia ponnareita, joten tyydyn toistaiseksi kasvattamaan polkkaani. Kokemuksesta voin sanoa, että todennäköisesti viimeistään parin kuukauden päästä tukka kuitenkin taas lyhenee ja haaveet lettikampauksista siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Pitkäjänteisyys ei ole hallitsevin ominaisuuteni.
Näillä Brooks & Brooksin taidonnäytteillä yritän toistaiseksi ylläpitää pidemmän tukan tavoittelua. Aika ihania kampauksia, eikö totta?
Kuvat: omat arkistot ja ukhairdressers.com
No comments:
Post a Comment